Mun on pakko jatkaa kirjoittelua ihan terapeuttisessa mielessä. Pää hajoaa ilman että tuon asioitani ulos..
Olen ollut viime kuukauden aivan neuroottisen ahdistuneessa tilassa laihdutuksen vuoksi. Tähtään niin kovasti laihempaan minään nyt kesällä. Kaikesta vaikeinta nyt vaan on se etten tiedä tuleeko tuloksia, ku vaakaa en tahdo enään elämääni ottaa. Viime kesäinen vaa'alla ravaus tuotti niin julmatonta pahaa oloa, että rikoin pari puntaria.
Peiliinkään ei voi luottaa, kun en voi olla varma mikä peili näyttää "oikein". Tiedättehän nämä kaikki "kutistavat" ja "leventävät" peilit? Mulla on kämpillä pari peiliä ja ne kaikki vääristää kuvaa miten sattuu. Vanhempien luona käydessäni kun näytin ihan erin levyiseltä kuin oman asunnonn peilistä.
Siispä yksi varmahko totuudenkertojakaverini on nyt mittanauha.
Olen saanut reisiä hiukan kavennettua ja toissapäivänä reiden levein ympärysmitta oli noin 46,5 cm.
Olin melko tyytyväinen, kun ottaa huomioon, että alkuvuodesta ne olivat jotain 50 cm!!
Viimekesänä olin suunnilleen näissä samoissa mitoissa, ainakin reisien suhteen. Tänä vuonna aion tosin pistää vielä paremmaksi ja pyrkiä mahdollisimman pieneksi. Tahdon käsivarret vihdoin siihen kuntoon, että kehtaan käytää kaupungilla t-paitaa. Siitä on jo monta monta vuotta kun viimeksi siihen pystyin.
Käsien mittoja vaan on vaikea minun mielestäni ottaa ja siinä suhteessa olen joutunut vain luottamaan peiliin tai valokuviin.
Valokuvissa vaan on se petollinen asia, että kun niitä pitkään tuijottaa, näkee itsensä vaan lihavana ja yhä lihavampana.
Talvella kun olin "lihavimmillani" tämän reilun vuoden aikana, mä huomasin valokuvista huikeita eroja esim kevään 2009 ja sykyn 2009 välillä. Silloin syksyllä verratessani itseäni muutamaa kuukautta aiempaan, ei tuntunut muutosta tapahtuneen.
Nyt taas verratessani tätä hetkeä esim tammikuuhun (jolloinka olen kaiken järjen mukaan ollut läskimpi) mä en oikein jaksa nähdä eroa itsessäni vaikka tiedän että sitä todellisuudessakin on..
Mutta mun pitää jaksaa tehdä töitä sen eteen, että oisin vihdoinkin tyytyväinen itseeni. Tämä läskiahdistus on aiheuttanut jo niin monen vuoden ajan turhaa ahdistusta, etten mä voi enään kiduttaa itseäni olemalla tyytymätön vartalooni. Tahdon olla just sellanen ettei joka makkaraa tarvitsisi aina murehtia. Tai ettei niitä makkaroita edes olisi, siihen mä pyrin.
Ahdistavinta on se, että kun alan kauheasti pohtimaan kehoani tai sitä jos olen edellisenä päivänä sortunut vaikka syömään 1000kcal, on seuraavana päivänä vaikea lähtä ulos kun olo on niin pettynyt. Tuntuu miltein kuin otsassani olisi merkki tai selässäni lappu jossa lukee "Minä olen epäonnistuja, sorruin eilen. Saa lyödä." Fiilis on kuin kaikki tietäisivät ja tökkisivät näkymättömillä kepeillä ajatellen "turhaan sä mitään lenkkeilet läski, et sä laihdu noilla tavoilla."
Ääh, ompas tätä vaikea selittää, mutta siis koen niin huonoa omaatuntuoa epäonnistumisten jälkeen, että kaikki tuntuu turhalta ja ihmisten luona liikkuminen ahdistaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei! oon lukenu vähä sun blogia,ja ihan kiva,vaikutat mukavalta ihmiseltä,mut liian itsekriittinen.tuolla menolla lopetat ittesi.etkö ole muistanu rakastaa itseäsi semmosena kuin oot?älä ota keholtasi pois ruokaa jota se tarvii,ei kukaan voi hyvin noin vähällä. ruuasta saa hyvänmielen hormonia,jota aivot tarvii (serotoniini). kun syöt liian vähä,se masentaa ja ahdistaa,koska aivot ei voi kehittää sitä elintärkeää hormonia tyhjästä. ja ku ahdistut,syöt entistä vähemmän, ja masennut viel enempi jne, tulee huono kierre. kohta jos jatkat oksentelua,et enää saa mitään pysymään, etkä pysty siihe enää omin voimin,olet pahassa kierteessä! sinuna tilaisin nopesti lääkäriin aika,tai pyydä äitisi.hän olis vaa iloinen siitä,että huolehdit terveydestäsi! lääkärit tietää avun,ehkä joku lyhyt lääkekuuri,että sun aivot saa entisen hormonitasapainonsa takaisin,enneku on liian myöhäistä, sitte kadut sitä, että mikset menny ajoissa. elämä menee vaa ihan turhaa pilalle. ite olin nuorempana kans tosi laiha,eikä ruoka maistunu,olin myös masentunu ja huono itsetunto. nyt lääkekuurin (serotoniini)jälkee on tuhat kertaa parempi,ja ruoka maistuu,enkä kiinnitä siihe paljo huomioo.syön vielä sitä lääkettä,mut ihan pieni muru vaan,ku en halua paljo lääkkeitä,mut sen verran et on hyvä olo ja ei o ahdistunut. kalaöljykapselit myös auttaa samaan asiaan,eli masennuksen,ahdistukseen. nykyään ihmiset saa ihan liian vähä sitä ruuasta,ja siitä paljo ongelmia tulee. joka ihmisen pitäisi niitä syödä koko ikänsä. ite oon syöny niitä monta vuotta,ja aion aina syödä niitä. ne on ihollekin hyvät ja hiuksille, kaikkeen! tsemppiä vaa sulle, ja mee vaa rohkeesti lääkärille, ja kerro sille mikä sua ahdistaa, se kyllä ymmärtää! nii, ja sitä lääkettä jos saat,nii kannattaa aloitta tosi pienellä murulla,koska siitä tulee alussa hirveen huono olo pari viikkoo,ennenku aivot tottuu siihe. mut ei siihe mitää koukkun jää,se on aika vaaraton. mut älä ota alussa nii paljo ku lääkäri sanoo,vaa aloita murusella,mut älä sano sitä lääkärille.
VastaaPoistaNii,viel tosta serotoniinista. se auttaa siihe ihon kuivuuteen kummasti, ku sen jälkee en o paljo tarvinnu voiteita. mut heti jos lopetan lääkkeen (hormonin) ottamisen, nii iho hilseilee ja kuivuu iha hirveesti. en tiiä,onko se joku ihme puutos siitä aineesta nykyään tosi monella,ku iho nii kuiva. ei se ennen nii ollu ihmisillä.
VastaaPoista