Lauantai-ilta yksin, seuranani ruoka

Nukuin eilen todella pitkään, nousin vasta kahden jälestä iltapäivällä.. Kotona ei ollut ketään ja mä tajusin tänään olevan lauantai! Mulla oli nälkä, mutta tänään asia ei haitannut! Lauantai, ainut päivä viikossa jolloin mulla on lupa syödä muutakin kuin tomaatteja, kurkkua, näkkileipä, kevyitä keittoja, puuroa.. 

Vaelsin suoraan keittiöön penkomaan kaappeja. Aah, joku oli ostanut tuoreita porkkanasämpylöitä. Tein yhden "aamupalaksi" ja täytin sen kurkulla, tomaatilla ja salaatinlehdillä. Ihanaa, en ollut syönyt varmaan yli vuoteen sämpylää. Maistui taivaalliselta ja sorruin tekemään vielä toisenkin. "Kyllähän sitä kerran vuodessa voi pari sämpylää syödä.." ajattelin.

Olin ollut niin lumoutuneena makujen maailmassa, että olin unohtanut kaiken muun. Lievähkö päänsärky kuitenki muistutti minua aamutupakin tärkeydestä, normaalisti se on ensimmäinen asia aamulla jonka teen. Kahvia ja tupakkaa, mikä nautinto!

Parin tunnin päästä mulla oli taas nälkä ja päivälliseksi tekaisin kaksi tortillaa. Viimeisen puolikkaan kohdalla mulla iski kauhea ahdistus. Miten paljon paremmin oiskaan mennyt jos oisin jättänyt nämäkin syömättä? Pari viimeistä haarukallista tuntuivat kidutukselta. Sitten mun mieleni kirkastui kun tajusin olevani yksin kotona, kukaan ei huomaisi jos oksentaisin nyt. Hotkin ruokani loppuun ja sain ajatuksen viettää pienen bulimisen hetken. Söin varmaan parisenkymmentä M&M karkkia ja hetkessä olinkin jo jäätelörasian kimpussa. Valion trio kevytjäätelöstä tein isohkon annoksen. Tuskin kerkesin edes syödä jädeäni loppuun kun oli pakko ramahtaa parin metrin päässä olevalle keittiön lavuaarille. 

En voinut sille mitään, mutta syömiseni tuli ylös itsestään. En voinut lopettaa vaikka yritin, kokoajan oksetti. Putsasin lavuaarin ja siirryin vessaan. Mua itketti kauheasti samalla kun laattasin. Pelotti, sillä en voinut lopettaa oksentelua. Yritin pariin otteeseen lähteä pois veskistä mutta aina nousi kurkkuun ruokaa. Jossain vaiheessa se loppui ja mulla oli hämmentynyt olo. Äsköisen ahmimisen jälkeenhän mä olinkin aikonut oksentaa, mutta en kuvitellut sen käyvän näin helposti. Ennen oksentaminen vaati edes pientä ponnistelua ja sormia kurkussa, mutta ei enään. Olin oksentanut kuluvalla viikolla lähes joka päivä, vaikken ollut ahminut. Mun oli pakko oksentaa silloinkin kun söin päivän ensimmäisen ja ainoan aterian illalla; 2 ruisleipää, tomaatin ja mustikkakeittoa. Mä tuskailin, että onkohan mulla jokin vaurio tullut vatsalaukkuun tai jotain.. 

Olo oli kuitenkin rutkasti parempi, sain sen kaiken ällöttävän pois itsestäni. Ehdin juuri siivoilla vessasta kaikki mahdolliset todistusaineistot puuhistani, kun äiti tuli kotia.

Huomasin olleeni koko päivän sisällä. Päätin lähtä happihyppelylle ulos. Oli tosi kylmä vaikka mulla oli pitkähihainen ja paksuhko fleecehuppari siinä päällä. Jaksoin kylmyyden vuoksi laahustaa tuskin 100 metriä, kunnes pysähdyin puistonpenkille tupakalle. Sydän tykytteli miten sattuu ja hiukan ahdisti. Kylmyys vielä sekoitti tunteitani entisestään. Mulla oli ollut ulkona näin kylmä viimeksi talvella. Kosketin sormilla kaulaani ja mä vihdoin todellakin tajusin sen, että kuinka kylmät mun kädet yleensä on. Poltin röökin loppuun ja kiiruhdin kotia päin. Matkalla mä toivoin vain koko ajan, että pääsisin heti lämpimään suihkuun kotiin tullessani. 

Sisälle kun pääsin, mä tajusin että meillähän on sauna lämpimänä! Ihana, pelastava lauantaisauna..

Lauteilla mä sit taas pohdin surkeaa elämääni. Kuinka muut ovatkaan samaan aikaan juomassa ensimmäisiä sidukoitaan ja pitämässä hauskaa..samalla kun mä vietän pullan tuoksuista koti-iltaa perheeni kanssa.. Oikeasti mun olisi tänään pitänyt mennä bilettään parin kaverin kanssa, mutta ilmoittauduin "sairaaksi". Juominen ahdistaa. Onhan se kiva humaltua ja ottaa rennosti, mutta jälkeenpäin pohdin liikaa kaikkea mitä olen päissään tehnyt. Ja ne kalorit! Mielummin syön jotain ihanaa saman energiamäärän edestä kuin kaadan ne kurkusta alas.

Saunasta tultuani äiti ilmoitti aikovansa paistaa pitsan meille. Kuulosti loistavalta ja yritin samalla unohtaa kaloreiden kyttäämisen. Kuitenkin heti, kun äidin silmä vältti, mä kapusin pakastelokeron luokse ja tarkastin pitsan kalorimäärän. Luku tuntui suurelta, mutta mä päätin antaa periksi.

Katsottiin siinä sitten telkkaria äitini kanssa ja syötiin. Mä mussutin pitsan lisäksi tosi ison määrän irtokarkkeja ja hupenipa siinä sitten varmaan yli puolet Fazerin sinisestä suklaalevystä. Asian huomattuani, mulle tuli aivan järkyttävä olo. Kuinka mä saatoin tehdä tämän itselleni?

Mulle tarjoutui kuitenkin oiva tilaisuus korjata tilanne, kun äiti ilmoitti lähtevänsä käymään ulkona. Heti kun ulko-ovi oli käynyt, mä juoksin vessaan. Oksennus tuli jälleen ilman avittamista. Ainoastaankin muutaman kerran pitsan kohdalla mä jouduin työntämään sormet kurkkuun. Kirosin kun tajusin että mullahan oli ollut muutama oliivi  pitsassa, ne on jotenkin tosi vaikea oksentaa. Niistä johtuen mä en saanut kaikkea pitsaa pois, mutta ison osan kuitenkin niistä karkeista ja siitä suklaasta! 

Siivosin jo toistamiseen sille päivälle vessan. Varmuuden vuoksi suihkuttelin hiuslakkaa ja hajuvettä yrittäen peittää oksennuksen hajun.

Katsahdin kelloa ja tajusin viettäneeni perin laaduksta aikaa vessassa yli puoli tuntia. Olo oli kuitenkin paljon parempi, ei ihan niin syyllinen kuin ennen oksentelua.

Istahdin katselemaan televisiota ja äiti palsi pian ulkoa. Mussutin siinä sitten karkkia oikein näkyvästi että äiti havaitsisi mun syövän niitä. Mun on vaan pakko vakuutella aina ihmisille että kyllä mä syön.. Hih. Karkkeja kyllä meni vielä illanmittaa lisääkin ja oksetti taas, mutta join paljon vettä etten jälleen toistaisi samaa kuviota. En tahdo oksennella jatkuvasti, se on vaarallista.

---

Tänään minä sitten heräsin 12 aikoihin ja nämä kuutisen tuntia jotka hereillä olen ollut, olen pystynyt olemaan syömättä. Kohta mä lähden vielä tunnin kävelylle ja illalla syön ehkä jotain, toivottavasti en. Yritän nyt paastota tän päivän ja elää pelkällä vedellä (ja pepsi maxilla).